Matti Ryynänen

Olen 30-vuotias kolmen lapsen perheenisä. Vapaa-aikana pidän kuntoani yllä mahdollisuuksien mukaan ja luonnossa liikkuminen, sekä metsästys ovat tärkeitä harrastuksia minulle. Politiikka on kiinnostanut minua jo pitkään ja nyt oli oikea hetki lähteä mukaan ehdolle kuntavaaleissa. Haluan luoda sellaista kulttuuria valtuustoon, jossa tehdään rakentavaa yhteistyötä yli puoluerajojen.
Iso kysymys tulevaisuuden kunnassamme tulee olemaan se, mitä olisi tehtävissä väestökadon ehkäisemiseksi? Tähän kysymykseen vastauksena on se, että tulee huolehtia veto- ja pitovoimatekijöistä. On siis pidettävä huoli etenkin lapsiperheiden arjen palveluista. Kunnassamme on tehtävä sellaista politiikkaa, jossa lapsille luodaan mahdollisimman hyvät edellytykset kasvaa meidän turvallisessa ympäristössämme. Päiväkodit ja koulut tulee olla sellaisia, joissa jokaisen yksilön tarpeet otetaan huomioon. Meidän on oltava lapsiystävällinen kunta! Ikääntyvien ihmisten palveluita ei tule kuitenkaan unohtaa, ovathan he rakentaneet meille nuoremmille tätä yhteiskuntaa. Rikas ja monipuolinen kulttuuritoiminta luo meille rahassa mittaamatonta pääomaa ja onhan sekin yksi veto- ja pitovoimatekijä.
Palveluiden ylläpitämiseksi ja edistämiseksi tarvitsemme lisää kasvua ja yritystoimintaa kuntaamme. Mikään muu ei kannattele meidän kuntamme taloutta kuin taloudellisesti kannattavat yritykset, jotka tarjoavat työpaikkoja kunnassamme. On tehtävä sellaista politiikkaa, jolla varmistetaan yrityksille edellytykset toimia ja työllistää kunnassamme. Työpaikat luovat edellytykset kuntalaisten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin! On myös huolehdittava kaupungin työntekijöiden tarpeista ja kaupunki voisikin näyttää esimerkkiä hyvänä ja reiluna työnantajana.
