Veli-Matti Hurskainen

Olen yhteiskunta-aktiivi. Toimin sekä poliittisessa että epäpoliittisessa liikkeessä.
Oikeudenmukaisuus kuvannee parhaiten arvojani. Se on laaja käsite aina ihmisten taloudellisesta ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta luonnon ja ympäristön kohteluun.
Elämäntilanne, eläkkeellä puolison kanssa, mahdollistaa monenlaisen aktiivisen toiminnan yhteistenkin etujen ajamisessa.
Tunnen, että virtaa ja ideoita vielä on toimia myös kunnallisissa luottamustehtävissä. Niissä kuuntelen kuntalaisia ja otan ihmisten tarpeet huomioon, paneudun käsiteltäviin asioihin ja toimin omien ja yhteisöni arvojen mukaisesti.
Nurmeksessa on järjestettävä peruspalvelut oikeudenmukaisesti kaikki väestöryhmät huomioon ottaen. Väestörakenne tulee ottaa huomioon ja Nurmeksesta on tehtävä ikäystävällinen kunta.
Peruspalveluihin tehtyjä leikkauksia on tässä hengessä peruttava.
Kuntatalouden on palveltava kuntalaisia, ei päinvastoin. Talouden perusteena on oltava palvelujen tasa-arvoinen tuottaminen.
Kaupungin elinvoimaa on kehitettävä aidosti kestävän kehityksen mukaisesti.
Elinvoiman kehittämistä on tuettava varmistamalla laadukas koulutus varhaiskasvatuksesta peruskoulun kautta lukioon ja ammatilliseen koulutukseen.
Kaupungin hallinnon ja päätöksenteon avoimuutta on lisättävä. Kuntalaisia on osallistettava merkittävien asioiden valmisteluun jo ennen päätöksentekoa.
Päätösten vaikutusten arviointi eri kuntalaisryhmien kannalta on otettava käyttöön.
Varhaiskasvatukseen on taattava pätevä työvoima ja
turvalliset ja terveelliset tilat.
Peruskoulussa tulee
panostaa henkilöstön hyvinvointiin ja riittäviin resursseihin
.
Ammatillisessa koulutuksessa
on varmistettava houkutteleva ja työllistävä perustutkintotarjonta .
On tehtävä aktiivista työvoimapolitiikkaa elinvoiman tueksi hyödyntämällä työllisyysalueen palvelut.
Välttämätöntä on saada verkkoasiointipisteet keskustaajamaan ja Valtimolle yhdessä kaupungin, valtion, työllisyysalueen ja hyvinvointialueen kanssa. Nämä mahdollistavat digi- ja verkkopalvelujen saatavuuden myös niille, joille se ei kotoa ole mahdollista.
